maanantai 30. marraskuuta 2015

Useita aineita yhteisopetuksena

Clotissa on kokeiltu kahden vuoden ajan useamman aineen yhteistä projektipedagogiikkaa. Tämä tarkoittaa sitä, että eri aineiden opettajat suunnittelevat yhdessä laajan ongelman, johon integroituu eri aineita ja aiheita. Opiskelijat työskentelevät pienryhmissä ja ratkaisevat ongelman - useamman opettajan johdolla samanaikaisesti. Aiheiden laajuudet vaihtelevat, mutta työskentely kestää joka tapauksessa useamman päivän. Meidän näkemä ohjaustilanne oli huomiota herättävä. Yli 60 opiskelijaa kuunteli hiiren hiljaa ja tarkkaavaisina opettajien ohjeistusta seuraavaan tehtävään. Clotin henkilökunta kertoikin, että tämä on ollut mullistavin ja motivoivin uudistus pitkään aikaan. Toimintamallia voisi kehitellä ehkä Hyriassakin. Tähän asti on kehitetty yto-aineiden integraatiota ammatillisiin aineisiin, mutta voisiko ajatellakin, että useampi yto-aine ja ammatilliset aineet tekisivät yhteisen laajemman kokonaisuuden? Clotissa kerrottiin, että asia herätti aluksi vastustusta ja työmäärä ennakkoon tuntui suurelta. Yhteistyötä piti tehdä kollegoiden kanssa aiempaa enemmän. Nyt opettajat ovat sitä mieltä, että työ on ollut todella palkitsevaa.

Suuressa uudistetussa opettajanhuoneessa opettajien yhteistoiminta mahdollistuu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti